Sukupuolten välisen palkkaeron poistaminen ja naisten tekemän palkattoman työn arvostaminen työkaluina tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentajina

Reetta Vuorinen

Miksi naisten tekemä työ on edelleen laajasti aliarvostettua? Tänään, naistenpäivänä, on hyvä hetki pysähtyä ja tarkastella tasa-arvon kehitystä. Tämä blogikirjoitus keskittyy erityisesti työmarkkinoiden tasa-arvoon liittyviin esteisiin. Globaalilla tasolla työmarkkinoilla olevat naiset tienaavat 23 % vähemmän kuin miehet. Samaan aikaan naiset käyttävät noin kolme kertaa enemmän aikaa palkattoman työn tekemiseen miehiin verrattuna. Palkattomalla työllä tarkoitetaan esimerkiksi kotitöitä tai hoitotyötä. Nämä luvut ovat pysyneet lähes ennallaan vuosikymmenten ajan, ja tällä tahdilla sukupuolten palkkaero katoaisi vasta yli sadan vuoden kuluttua. Erityisesti kriisien ja konfliktien seurauksena sukupuolten välinen tasa-arvo on heikentynyt, ja naisten harteille on kasautunut entistä enemmän palkatonta työtä. (YK). Nyt tarvitaan kiireellisesti tehokkaampia toimia, lisää rahoitusta ja talouspolitiikan keinoja palkkaeron poistamiseksi sekä sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseksi!

Palkkaero syntyy jo ennen ensimmäistä työpaikkaa

Erityisesti kehittyvissä maissa tilanne on heikko. Etiopiaan, Intiaan, Peruun ja Vietnamiin keskittyneessä tutkimuksessa havaittiin, että kehittyvissä maissa tyttöjen suurempi vastuu kotitöistä poikiin verrattuna vaikuttaa palkkaeron syntymiseen jo 22 vuoden iässä. Nuorten tyttöjen jo lapsuudessa alkava suurempi vastuu kotitöistä vaikuttaa kielteisesti muun muassa tulevaisuuden työn laatuun ja tuntipalkkaan. (Carmichael ym. 2022). Myös Suomessa palkkaepätasa-arvo on havaittavissa jo työuran alkuvaiheessa. Palkkaeron perusta luodaan siis jo lapsuudessa,  jolloin sukupuolinormit ja yhteiskunnan odotukset ohjaavat työn ja vastuiden jakautumista epätasa-arvoisesti. 

Suomessa naisten ja miesten palkoissa valtavia eroja

Tällä viikolla julkaistu Ylen artikkeli paljastaa valtavat erot naisten ja miesten tuloissa samalla koulutuksella. Jutun mukaan Suomessa sukupuolten välinen palkkaero on tällä hetkellä 16 %. Tutkimus paljastaa, että miehet ansaitsevat 93 % tutkinnoista enemmän kuin naiset. Naisilla on puolestaan suurempi palkka vain 7 % tutkinnoista. Lisäksi naisten kasvaneella koulutustasolla ei näytä olevan vaikutusta palkkoihin. (YLE).

Mistä palkkaero koostuu?

Tietty osa palkkaerosta on selittämätöntä eroa, jonka ainoa selittävä tekijä on sukupuoli. Esimerkiksi ekonomien palkkaero on 1758 € kuukaudessa, josta 665 € on selittämätöntä eli ainoastaan sukupuolesta johtuvaa. Palkkaerosta 965 € voidaan selittää esimerkiksi sillä, että miehiä työskentelee enemmän johtotehtävissä tai että he tekevät pidempiä päiviä. (Suomen Ekonomit). Selittävää palkkaeroa ei voida kuitenkaan pitää oikeutettuna, sillä yhteiskunta asettaa erilaiset lähtökohdat naisille ja miehille esimerkiksi pitkien työpäivien tekemiseen. Naisten tekemä suurempi palkattoman työn määrä kotona voi olla este pidempien työpäivien tekemiseen.

Suomen työmarkkinat ovat voimakkaasti sukupuolittuneet ja yksi EU-maiden eriytyneimmistä. Vuonna 2022 koulutus-, terveys- ja sosiaalialoilla työskenteli 38 % naisista ja 9 % miehistä. (EIGE). Naisten pienempää palkkaa selitetään usein myös sillä, että “naiset vain ajautuvat matalapalkkaisille aloille”. Voidaankin kyseenalaistaa, miksi monet sosiaali- ja terveysalan palkat ovat matalampia verrattuna muihin saman koulutustason miesvaltaisille aloihin. Sosiaali- ja terveysalan taloudellinen panos on monien ekonomistien mukaan taloudellisesti  aliarvostettu ja siten myös alipalkattu. 

Palkkaero rikkoo perusoikeuksia ja heikentää talouskasvua

Sukupuolten välinen palkkaero ja palkattoman työn taakka madaltavat naisten tuloja, säästöjä sekä eläkkeitä. Globaalilla tasolla palkkaero ja palkaton työ ajavat tällä tahdilla 340 miljoonaa naista ja lasta köyhyyteen vuoteen 2030 mennessä. (YK) Pienemmät tulot voivat vähentää taloudellisia mahdollisuuksia ja lisätä taloudellisen väkivallan riskiä lähisuhteissa. Taloustieteellisesti tarkasteltuna sukupuolten välinen epätasa-arvo luo talouden tehottomuutta ja vähentää bruttokansantuotetta. Palkkatasa-arvo on perusoikeus sekä tasa-arvoisen ja kilpailukykyisen yhteiskunnan perusta. On käsittämätöntä, että valtava ero miesten ja naisten välisissä palkoissa jatkuu lähes muuttumattomana vielä 2020-luvulla.

Toimia tarvitaan nyt!

Palkkaero on pysynyt melko samana niin Suomessa kuin kansainvälisesti viimeisten 20 vuoden ajan. Selvästikään nykyiset toimet eivät ole riittäviä, ja tarvitaan kiireellisesti toimivia uudistuksia, politiikkamuutoksia ja rahoitusta tasa-arvotyölle. Yksi lähestymistapa on laskea palkaton työ osaksi bruttokansantuotetta. Tämä lisäisi hoivan ymmärtämistä taloudellisen toiminnan mahdollistajana ja lisäisi sen arvostusta yhteiskunnassa. (IMF). Myös palkka-avoimuuden lisääminen työpaikalla luo työpaikkojen sisälle tietoa palkkaeroista ja voi siten auttaa vähentämään niitä. Tiukempi lainsäädäntö, lakien toimeenpaneminen ja toteuttamisen valvonta ovat tarvittuja toimia palkkatasa-arvon saavuttamiseksi. Lisäksi yhteiskunnan rakenteiden ja sukupuolinormien muutos ovat ratkaisevia askeleita kohti oikeudenmukaista ja tasa-arvoista työelämää. 

Naistenpäivä muistuttaa meitä siitä, että tasa-arvon puolesta tehtävä työ on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Palkkaeron poistaminen ja palkattoman työn arvostaminen ovat avaimia työmarkkinoiden tasa-arvoon, ja nyt on aika tehdä konkreettisia toimia.

Hyvää naistenpäivää! 

.

Suomen YK-nuoret etsii uutta järjestökoordinaattoria osa-aikaiseen työsuhteeseen

Suomen YK-nuoret on valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka päätehtävänä on toimia Suomen nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa ja tiedottaa YK:n toiminnasta ja tavoitteista. Tarjoamme nuorille mahdollisuuksia kasvattaa tietämystä YK:hon liittyvistä aiheista ja laajemmin globaaleista kehityskysymyksistä sekä osallistua kansainväliseen toimintaan.

Etsimme nyt joukkoomme määräaikaista järjestökoordinaattoria 60% työajalla (22,5h viikossa) 31.12.2024 saakka (sopimusta voidaan mahdollisesti jatkaa tämän jälkeenkin vuoden 2025 rahoituspäätösten sen salliessa). Tehtävästä maksetaan palkkaa1500e/kk.

Järjestökoordinaattorin tehtäviin YK-nuorilla kuuluu muun muassa

• Yhdistyksen toimintaan ja hallintoon liittyvät tehtävät
• Yhdistyksen taloushallinnon avustavat tehtävät
• Viestinnän ja koulutuksen avustavat tehtävät
• Tapahtumajärjestelyihin osallistuminen
• Yhteistyö jäsenjärjestöjen, YK-toimijoiden ja muiden kumppaneiden kanssa
• Rahoitus- ja varainhankinnan ja kampanjatoiminnan kehittämistyöhön osallistuminen

Tämän lisäksi YK-nuorten järjestökoordinaattori toimii koordinaattorina sekä Suomen nuoret, rauha ja turvallisuus -verkostolle sekä Pohjoismaiselle nuoret, rauha ja turvallisuus -koalitiolle. Tässä roolissa koordinaattori muun muassa

• Tukee verkoston ja koalition aktiivien työtä aiheen parissa muun muassa viestinnän, tapahtumien ja vaikuttamistyön saralla
• Hoitaa toimintaan liittyviä käytännön järjestelyjä, kuten kokousten koolle kutsumista, tilavarauksia yms.
• Hoitaa verkoston ja koalition rahoitukseen liittyviä vastuita, kuten kirjanpitoa ja raportointia

Toivomme

• Kokemusta kansainvälisestä toiminnasta ja YK-osaamista
• Yleis- ja taloushallinnon kokemusta mm. avustusten hallinnoinnista
• Vahvaa tietoteknistä osaamista 
• Tiimityö- ja verkostoitumistaitoja
• Hyvää suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa
• Itsenäistä työotetta ja joustavuutta
• Työnkuvaan sopivaa koulutusta

Arvostamme erityisesti myös

• Tietämystä tai vähintäänkin kiinnostusta perehtyä syvällisemmin Nuoret, rauha ja turvallisuus -teemaan
• Kokemusta vaikuttamistyöstä
• Kansalaisjärjestötoiminnan ja suomalaisen järjestökentän tuntemusta
• Tuntemusta erityisesti nuorisoalan toiminnasta

Tarjoamme sinulle

• Merkityksellisen, itsenäisen ja vastuullisen tehtävän kansainvälisten asioiden ja järjestökentän parissa
• Toimivat työtilat ja työvälineet Hakaniemessä neljäntoista järjestön yhteisessä Globaalikeskuksessa sekä osittaisen etätyömahdollisuuden
• Sitoutuneen, kannustavan ja innostuneen työyhteisön
• Mahdollisuuden vaikuttaa omiin työskentelytapoihisi

Huomioithan, että toivomme järjestösihteeriltä mahdollisuutta vaihteleviin työaikoihin kuten ajoittaisiin ilta- ja viikonlopputöihin. Tehtävä vaatii myös läsnäoloa tai valmiutta matkustaa Helsinkiin säännöllisesti. Aloitus mielellään 19.8., kuitenkin viimeistään 1.9.

Vapaamuotoiset hakemukset ja CV:t toimitetaan viimeistään 9.8.2024 klo 23.59 otsikolla “Järjestökoordinaattori” puheenjohtajalle osoitteeseen adina.nivukoski@yknuoret.fi. Haastattelut niihin valituille järjestetään 13.8.

Lisätietoja antaa nykyinen järjestökoordinaattori Camilla Ojala (camilla.ojala@yknuoret.fi, laita viestiä ja sovitaan soittoaikaa tarvittaessa). 

“Maailman kirjallinen ja asiakirjallinen perintö kuuluu meille kaikille. Sitä tulee säilyttää ja suojella ottaen huomioon kulttuuriset tavat ja käytänteet, ja sen tulisi olla pysyvästi meidän kaikkien saatavilla, ilman esteitä”, kerrotaan YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon sivuilla kirjallisen ja asiakirjallisen kulttuuriperinnön suojelemiseen keskittyvästä Maailman muisti -ohjelmasta. Vuonna 2024, opetus- ja kulttuuriministeriön nimittämänä Sivistyksen teemavuotena, katseeni kääntyy yhä syvemmin ohjelman työn merkitykseen ihmiskunnan sivistyksen ja muistijäljen ylläpitämisessä sekä vahvistamisessa.

Tänä päivänä, kun ympärillämme on lukematon määrä tietoa ja kilpailevia tarinoita siitä keitä olemme, mistä tulemme ja keitä meidän pitäisi olla, menneisyyden muistijäljen suojelu ja sen saatavuuden edistäminen näyttäytyvät entistä tärkeämpinä toimina. Kulttuuriperintö kietotutuukin tiukasti identiteettiin, eli käsitykseemme yksilöllisyydestämme, arvoistamme ja päämääristämme niin yksilöinä, kansakuntina kuin ihmiskuntana. Ihmiskunnan historia on täynnä kirjallista ja asiakirjallista kulttuuriperintöä – kirjeitä, päiväkirjoja, asiakirjoja ja karttoja –, jotka antavat arvokasta tietoa siitä, mitä menneisyydessämme on tapahtunut. Ne ovat historiastamme oppimisen ja sen muistamisen keskiössä, jonka voi nähdä sivistyksen yhtenä kulmakivenä. 

Unescon Maailman muisti -ohjelma lanseerattiin vuonna 1992 tavoitteenaan suojella ihmiskuntaa kollektiiviselta muistinmenetykseltä kehottamalla jäsenmaita säilyttämään arvokasta asiakirjallista kulttuuriperintöään ja kirjastokokoelmiaan kaikkialla maailmassa ja varmistamaan pääsyn niiden äärelle. Unesco ylläpitää kansainvälistä Maailman muisti -rekisteriä, johon on koottuna arkisto- ja kirjastoperintöä muinaisista kielistä tieteellisiin teoksiin ja ihmiskunnan poliittisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia kuvaaviin asiakirjoihin. Suomesta kansainväliseen rekisteriin on valittu neljä kohdetta: A.E. Nordenskiöldin karttakokoelma, Kolttakylän arkisto, Radziwill-ruhtinassuvun kirjasto ja Gustaf Eriksonin varustamoarkisto. Tullakseen valituksi kansainväliseen rekisteriin, kohteen tulee olla kansainvälisesti merkittävä. Lisäksi moni Unescon jäsenmaa – kuten Suomi – ylläpitää kansallista Maailman muisti -rekisteriä, johon on koottuna kansallisesti merkittävää asiakirjallista ja kirjallista kulttuuriperintöä. 

Sivistyneisyyttä ilmentävänä historian merkkihenkilönä katseeni kääntyy sosiologi, filosofi ja antropologi Edward Westermarckiin (1862–1939) ja hänen arkistoonsa, joka liitettiin Suomen kansalliseen Maailman muisti -rekisteriin vuonna 2021. Westermarckin arkisto on tällä hetkellä erityisen ajankohtainen, sillä Suomi esittää sitä parhaillaan Unescon kansainväliseen Maailman muisti -ohjelman rekisteriin.  Westermarck jätti taakseen suuren kokoelman käsikirjoituksia, kirjeitä, muistiinpanoja ja valokuvia, jotka ovat tallennettuna Åbo Akademin kirjaston arkistokokoelmiin. Hän toimi professorina London School of Economicsissa ja Helsingin yliopistossa sekä rehtorina ja professorina Åbo Akademin yliopistossa. Westermarckin tutkimus keskittyi erityisesti avioliiton, moraalin ja uskonnollisten instituutioiden historiaan. Ennen muuta Westermarck teki laajaa kenttätyötä Marokossa ja asui siellä useita vuosia. Kansainvälisellä akateemisella urallaan Westermarck heijasti jo varhaisessa vaiheessa avarakatseisuutta ja syvää ymmärrystä muita kulttuureja ja uskontoja kohtaan. Westermarckin työn globaali merkittävyys juontuukin hänen uraauurtavasta kansainvälisestä urastaan ja verkostoistaan niin Euroopassa kuin Marokossa. Suomen kaltaiselle pienelle maalle kohteen pääseminen kansainväliseen rekisteriin toisi eittämättä myönteistä näkyvyyttä ja olisi osoitus maan aktiivisuudesta kirjallisen kulttuuriperinnön toimialalla, mutta ennen muuta Westermarckin arkisto olisi jo itsessään arvokas lisäys rekisteriin. 

“Westermarck muun muassa opetteli puhumaan arabian kieltä, jotta voisi haastatella ihmisiä Marokossa heidän äidinkielellään. Hänen välittämänsä tieto Marokosta oli ensimmäistä laatuaan niin Suomessa kuin kansainvälisessä tutkimusyhteisössä”, kertoo Westermarckin arkiston parissa työskennellyt palvelupäällikkö Viveca Rabb Åbo Akademin yliopistolta. Välittäessään muistiinpanoillaan ja kirjeillään tietoa Suomeen sekä kansainväliselle tukimuskentälle Marokosta ja tavalla, joka oli kunnioittava maan tapoja ja uskontoa kohtaan, ilmensi Westermarck sivistyksellisen ymmärryksen rakentumista niin kahden kaukaisen maan välille kuin koko kansainvälisessä tiedeyhteisössä. Arabian kielen lisäksi Westermarck opiskeli paikallista berberin kieltä, mikä on myös osoitus hänen antamastaan panostuksesta kansainväliselle tutkimustyölleen. Työssään Westermarck antoi tunnustusta myös tärkeimmälle marokkolaiselle työtoverilleen Shereef Sidi Abdessalam al-Baqqalille ja lisäsi hänen nimensä julkaisujensa otsikkosivulle. “Erityisen Westermarckin arkistosta tekee myös se, että hän kehitti sosiaaliantropologiaa ja keksi sen ulottuvuudella uusia tutkimusmetodeja”, Rabb jatkaa. Edward Westermarckia voidaankin pitää kansainvälisesti tunnustettuna sosiaaliantropologian pioneerina.

Westermarckia pidetään myös aikaansa nähden arvoiltaan poikkeuksellisen liberaalina tutkijana. “Voi sanoa, että Edward Westermarck oli aikaansa edellä”, toteaa Rabb. Westermarck puolusti muun muassa naisten oikeuksia, kannatti homoseksuaalisuuden dekriminalisointia ja puhui uskonnonvapauden puolesta. Muun muassa naisten oikeuksien puolustaminen ja kunnioitus muita kulttuureja kohtaan ovatkin Rabbin mukaan asioita, joita meidän jokaisen olisi syytä muistaa Westermarckista. Nämä piirteet – yhteiskunnallisesti heikommassa asemassa olevien ihmisten puolustaminen ja syvä halu ymmärtää toista –  ovat keskeisiä etenkin nykypäivänä, jolloin yhteiskunnallinen polarisaatio näyttäytyy vahvana ihmisiä jakavana voimana yhteiskunnassa. Näyttäisi siltä, ettei Westermarckin työ tutkimuksen ja tieteen eteen ainoastaan heijastanut sivistyneisyyttä akateemisessa mielessä, vaan myös sydämen sivistystä syvällisen ymmärryksen hakemisen muodossa toisista ihmisistä ja kulttuureista – sivistyksen ulottuvuutta, jonka kollektiivinen muistaminen on inhimillisyyden keskiössä. 

Kirjallisen ja asiakirjallisen kulttuuriperinnön suojelemiseen keskittyvä työ voi toimia myös alustana diplomatialle ja kansainväliselle yhteistyölle, jota voi pitää nykypäivänä mitä tärkeimpänä globalisoituneessa ja keskinäisriippuvaisessa maailmassamme. Jokaisella ihmisellä, yhteisöllä ja valtiolla on jotain, mitä he pitävät muistamisen ja suojelemisen arvoisena – tätä halua muistaa ja suojella kulttuuriperintöä voidaankin pitää yhtenä universaalina ihmisiä ja kansoja yhdistävänä tekijänä ja mahdollisuutena kansainväliselle yhteistyölle. Toisaalta on huomattava, ettei työ asiakirjallisen ja kirjallisen kulttuuriperinnön suojelemiseksi ole aina pelkkää yhteisymmärrystä ja yhteisiin tavoitteisiin pohjautuvaa, sillä työhön liittyy aina erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on muistamisen, suojelemisen ja vaalimisen arvoista kulttuuriperintöä. Keskustellessani Suomen kansallisen Maailman muisti -ohjelman komitean puheenjohtajan sekä ohjelman kansainvälisen neuvoa-antavan komitean jäsenen Jussi Nuortevan kanssa Unescon työstä kirjallisen kulttuuriperinnön äärellä, hän alleviivaa järjestön merkittävyyttä. “Kansainvälisen asiakirjallisen ja kirjallisen kulttuuriperinnön suojelemisessa Unesco on keskeisin toimija. Unescolla on suojelutyöhön kansainvälinen mandaatti ja se toimii riippumattomana organisaationa, samoin kuin fasilitoi jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä”, Nuorteva kuvailee. 

Unescon työssä on kuitenkin useita haasteita jäsenvaltioiden vaihtelevasta aktiivisuudesta kiistanalaisiin kysymyksiin ja konfliktiympäristöissä toimimiseen. “Vaikka Maailman muisti -ohjelman tavoitteena voidaan pitää kansainvälisesti merkittävän asiakirjallisen ja kirjallisen kulttuuriperinnön suojelemista sekä sen yhteydessä kansojen välisen yhteisymmärryksen ja yhteistyön mahdollistamista, nousevat vaikeat ja kiistanalaisetkin kysymykset työn yhteydessä esille. Työ ei ole helppoa”, Nuorteva kertoo. Muun muassa siirtomaahistorian kaiut näkyvät nykypäivän keskustelussa siitä, pitäisikö vanhojen siirtomaavaltojen arkistoja palauttaa maihin, joihin arkistot perustuvat ja joista ne kertovat ja mikäli pitäisi, kuinka. Lisäksi asiakirjallisen ja kirjallisen kulttuuriperinnön suojelun tärkeys ja vaikeus alleviivautuu aseellisten konfliktien sattuessa. Esimerkiksi Venäjä, joka on aikaisemmin ollut aktiivinen jäsen Unescossa, hajottaa aktiivisesti parhaillaan satoja kulttuurikohteita, arkistoja ja museoita Ukrainassa. “Venäjän hyökkäyssodan yhteydessä näkee sen, että kulttuurin hävittäminen on myös sitä, että halutaan pyyhkiä pois tietyn valtion oma identiteetti. Tämä on usein valitettavasti tietoista toimintaa, jolla halutaan estää, että muistijälki säilyy, oli kyseessä sitten asiakirjallinen, esineellinen tai aineellinen kulttuuriperintö”, toteaa Nuorteva. 

Parhaillaan meneillään olevan Gazan sodan yhteydessä Unesco asettaa humanitaarisen kriisin etusijalle, mutta ilmaisee myös syvän huolensa meneillään olevan konfliktin vaikutuksista kulttuuriperintöön erityisesti Gazan kaistalla. Unesco kehottaa kaikkia osapuolia noudattamaan tiukasti kansainvälistä oikeutta ja korostaa, että kulttuuriomaisuutta ei saa kohdistaa tai käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin, koska se katsotaan siviiliinfrastruktuuriksi. Tänä päivänä tarvitsemme yhä enemmän toimijoita, jotka puolustavat jokaisen kansakunnan oikeutta oman kulttuurinsa suojelemiseen sen tuhoutumisen uhan alla. 

Erilaisten näkemysten, historian tapahtumien ja niin kulttuuristen kuin maantieteellisten erojen maailmassa on varmastikin niin, ettei ole yhtä ainoaa, kollektiivista ihmiskunnan tarinaa. On useita tarinoita, jotka heijastuvat niin asiakirjojen, karttojen, päiväkirjamerkintöjen kuin lehtiartikkeleiden sanojen tai kuvien takaa. Jään pohtimaan vielä Viveca Rabbin ja Jussi Nuortevan ajatuksia Unescon roolista niin asiakirjallisen kuin kirjallisen kulttuuriperinnön suojelemisessa. “Unescolla on mitä merkittävin rooli, sillä se saa maat ajattelemaan ja kysymään, mitä suojelemisen arvoista kulttuuria meillä on”, kuvailee Rabb. “Maailmassa on todella paljon merkittävää kulttuuriperintöä. Tämän työn myötä pääsee arvostamaan maailman kulttuurien monimuotoisuutta, joka on todella suuri globaali rikkaus. Jos Unesco ei tekisi tätä työtä, ei kukaan tekisi”, Nuorteva toteaa. 

On onni, että meillä on Unescon kaltainen järjestö, joka saa meidät kysymään, mitä suojelemisen arvoista kulttuuria meillä on ja joka tekee työtä sen eteen, että moninainen perintömme, tarinamme ja muistimme säilyvät. On tärkeää, että pystymme katsomaan taaksepäin sekä muistamaan ja oppimaan historiamme henkilöistä – kuten Edward Westermarck –, jotka tekivät töitä sivistyksen, ihmisten välisten siltojen rakentamisen ja ymmärryksen edistämisen eteen. Historian merkkihenkilöt, ottamamme edistysaskeleet ja luomamme kulttuuri ovat asioita, jotka meillä on oikeus muistaa, joista meillä on oikeus olla ylpeitä ja jotka voivat olla identiteettiämme rakentavia osia. Tämän lisäksi on tärkeää, että pystymme näkemään ja muistamaan myös historiamme kipukohdat ja keskustelemaan niistä niin kansallisilla kuin kansainvälisillä foorumeilla, diplomatian keinoin. Globaalien haasteiden, konfliktien ja nopeiden muutosten äärellä sivistystä edistävien ja diplomatiaa fasilitoivien järjestöjen, kuten Unescon, merkitys korostuu entisestään. Samoin korostuu ihmiskunnan kollektiivisen muistijäljen suojelun tärkeys kirjallisesta kulttuuriperinnöstä esineelliseen ja aineelliseen – ja lähitulevaisuudessa myös yhä enemmän digitaaliseen. 

“Koska sodat syntyvät ihmismielissä, myös rauhan puolustus on rakennettava ihmismieliin”, lukee Unescon perussäännön johdanto-osassa. Maailman muistin suojeleminen ja vaaliminen on mitä ilmeisin osa rauhanrakentamista ihmismielissä, Unescon ydintehtävää. 

Kaarina Harkonmäki
Suomen Unesco-nuorisodelegaatti

”Rasismin karu todellisuus hallitsee arkipäivän vuorovaikutustilanteita stereotypioiden kestämisestä järjestelmällisiin esteisiin eri elämänalueilla.”

Blogipostauksen pääasiallinen tavoite on tehdä näkyväksi rasismin monimutkaisia kerroksia Suomessa, tuoda esille sen erilaisia muotoja ja ehdottaa tehokkaita puuttumiskeinoja siihen. Rasismi, syvälle juurtunut yhteiskunnallinen vitsaus, ilmenee monin eri tavoin, selvästi diskriminoivista teoista hienovaraisiin, mutta sitäkin vaarallisempiin mikroaggressioihin, jotka murentavat yksilöiden arvokkuutta. Näihin muotoihin kuuluvat mm. sanallinen väkivalta, systeeminen sorto, kulttuurinen omiminen ja monet muut teot, jotka yhdessä muodostavat epätasa-arvon verkoston, joka syrjäyttää tietyt ryhmät yhteiskunnassa.

Viimeaikaiset tutkimukset, kuten EU:n perusoikeusviraston kattava 13 jäsenvaltion analyysi, osoittavat Suomen olevan yksi rasistisimmista EU-maista. Hätkähdyttävää on, että 43 % afrikkalaistaustaisista ihmisistä Suomessa ilmoitti kokeneensa rotuun perustuvaa häirintää viimeisen vuoden aikana, ja tämä luku on korkeampi kuin missään muussa 12 tutkitussa maassa. Tämä osuus nousi jopa hätkähdyttävään 52%:iin, kun vastaajilta kysyttiin rotuun perustuvasta häirinnästä viimeisten viiden vuoden aikana. Tutkimus korostaa rotusyrjinnän yleisyyttä erityisesti nuoria naisia, korkeasti koulutettuja yksilöitä ja uskonnollista vaatetusta käyttäviä henkilöitä kohtaan.

Omien henkilökohtaisten kokemusten pohjalta elämä värillisenä henkilönä Suomessa on ollut täynnä haasteita. Rasismi vaikuttaa jokapäiväisiin vuorovaikutustilanteisiin aina stereotypioiden sietämisestä systeemisten esteiden kohtaamiseen. Nämä omakohtaiset kohtaamiset korostavat sitä, että rasismiin puuttuminen ja sen ylläpitämien rakenteiden purkaminen on kiireellistä.

Koulutuksen merkitys korostuu voimakkaasti taistelussa rasismia vastaan, ja samalla sen avulla voidaan lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä rasismista sekä edistää muutoksen syntymistä. Auttamalla yksilöitä tunnistamaan ja haastamaan ennakkoluulojaan, koulutusinterventiot avaavat tien merkitykselliselle dialogille ja yhteiselle toiminnalle. Tutkimus, kuten esimerkiksi artikkeli ”Examining a community intervention to help White people understand race and racism and engage in anti-racist behaviours” osoittaa tällaisten interventioiden tehokkuuden empatian lisäämisessä, ennakkoluulojen vähentämisessä ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistämisessä.

Kuitenkin rasismia vastaan taistelu edellyttää enemmän kuin yksilötason tietoisuutta: se vaatii yhteiskunnallisia toimia. Yhteisölähtöiset aloitteet, kuten keskusteluryhmät ja työpajat, tarjoavat arvokkaita foorumeita yksilöille kokoontua yhteen, jakaa kokemuksiaan ja luoda ratkaisuja yhdessä. Nämä ruohonjuuritasolla tapahtuvat liikkeet eivät ainoastaan rohkaise osallistujia kohtaamaan rasismia, vaan myös edistävät solidaarisuutta ja liittolaisuutta moninaisissa yhteisöissä.

Näitä ponnistuksia vahvistaa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusliiton johtama “Learn, Speak Up, Act!” -aloite, joka toimii maailmanlaajuisena kutsuna taistella rasismia, syrjintää, muukalaisvihaa ja niihin liittyvää suvaitsemattomuutta vastaan ympäri maailman. Tämä aloite on linjassa vakiintuneiden viitekehysten, kuten kansainvälisen rotusyrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (ICERD), Durbanin julistuksen ja toimintaohjelman (DDPA) ja afrikkalaistaustaisten ihmisten kansainvälisen vuosikymmenen 2015–2024 kanssa. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeustoimiston pääkomissaari Volter Turk korostaa, että rasismin ja rotusyrjinnän torjumiseksi on kiireesti saatava aikaan maailmanlaajuinen yhteisymmärrys ja yhteisiä toimia.

Yhteenvetona voidaan todeta, että rasismiin puuttuminen Suomessa edellyttää monipuolista lähestymistapaa, joka yhdistää koulutuksen, vaikuttamisen ja yhteisöllisen osallistumisen. Voimme pyrkiä kohti kaikille avoimempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, kun vahvistamme marginaaliin jääviä ääniä, haastamme syrjiviä rakenteita ja edistämme empatiaa ja ymmärrystä. Meidän on tärkeää sitoutua jatkamaan rasismiin puuttumista ja rakentamaan tulevaisuutta, jossa kaikki voivat kukoistaa rodusta tai etnisestä taustasta riippumatta.

Adel Rizvi
YK-nuorten hallituksen jäsen, taloudenhoitaja

Lähteet:

• EU Agency for Fundamental Rights. (2023). Being Black in the EU – Experiences of people of African descent.
• ”Examining a community intervention to help White people understand race and racism and engage in anti-racist behaviours.” (Banks, Kira Hudson; Desdune, Jasmine; Johnson, Tanesha R.; Green, Kyara Published in: Journal of community & applied social psychology 2023-03, Vol.33 (2), p.287-299 )
• ”Learn, Speak up, Act!” Initiative by the United Nations Human Rights Office.
• International Convention on the Elimination of All Forms of Racial Discrimination (ICERD).
• Durban Declaration and Programme of Action (DDPA).
• International Decade for People of African Descent 2015-2024.

Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan vuonna 2022 seurasi laaja mediahuomio maata kohtaan ja Euroopan Unionin ehdokasmaan titteli herätti keskustelun jäsenehtojen toteutumisesta maassa. Sitä kautta pinnalla oli muun muassa Ukrainan julkisen talouden vakaus, lainsäädännön yhdenmukaisuus perussopimuksen kanssa ja ihmisoikeustilanne. Sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat päässeet otsikoihin, mutteivät riittävissä määrin. 

Historiallisesti LGBT-oikeudet ovat kokeneet murroksen Ukrainassa. Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa miesten väliset suhteet oli kriminalisoitu ja heitä odotti vuoden mittainen vankeusrangaistus. Naispareja kohtasi psykiatrinen “hoito” ja transsukupuolisuutta pidettiin mielisairautena. Ukrainan itsenäistymisen 1991 jälkeen siitä tuli ensimmäinen entinen Neuvostoliiton maa, joka dekriminalisoi homoseksuaalisuuden. Siitä huolimatta LGBT-oikeuksien kehitys on ollut hidasta seuraavalla vuosikymmenellä.

2010-luvun alku oli merkittävien muutosten aikaa. Vaiheittainen demokratian käytänteiden kehitys yhteiskunnassa, median läpinäkyvyyden lisääntyminen, vahva LGBT-aktivismin aalto ja yleinen yhteisön näkyvyyden kasvu paransivat tilannetta. Toisaalta, ja osin luultavasti vastauksena positiiviselle käänteeelle, homofobinen retoriikka arkipäiväistyi niin poliittisissa kuin uskonnollisissa instituutioissa. Kansainvälisten lahjoittajien tuella Ukrainan LGBT-liike kuitenkin vahvistui ja alkoi tehdä yhteistyötä ihmisoikeusjärjestöjen ja median kanssa. Sen sijaan Ukrainan parlamentille tehtiin ehdotus “homoseksuaalisen propagandan” kieltävästä laista ottaen mallia Venäjän 2011-2012 muuttuneesta lainsäädännöstä. Lopulta se kuitenkin estettiin aktivistien, diplomaattien ja ihmisoikeustaistelijoiden tuella, mutta tapaus toimii hyvänä esimerkkinä Ukrainan tasapainottelulle “ystävällisten” Venäjä-suhteiden ja Euroopan integraatiopolitiikan välillä. 

Vuonna 2015 astui voimaan presidentti Poroshenkon hyväksymä Kansallinen ihmisoikeusstrategia, jossa ei mainittu LGBT-oikeuksia, aktiivisesta lobbaamisesta huolimatta. Myöhemmin oikeusministeriö kuitenkin hyväksyi toimintasuunnitelman vuoteen 2020 saakka sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistämiseksi. Siihen sisältyi muun muassa sukupuoli-identiteetin ja seksuaalisen suuntautumisen perusteella tapahtuvan syrjinnän kieltämisen sisällyttäminen yleisiin syrjintälakeihin, lainsäädännön parantaminen LGBT-ihmisiä kohtaan kohdistuvia viharikoksia vastaan, rekisteröityjen parisuhteiden lainsäädännön kehittäminen, terveys- ja sosiaalipoliittisten ongelmien käsittely, jotka liittyvät transsukupuolisiin ja intersukupuolisiin ihmisiin. Edistysaskeleista huolimatta, yleinen mielipide LGBT-oikeuksista Ukrainassa osoittaa edelleen merkittävää homofobiaa. Itä-Ukrainassa, Luhanskissa, vuonna 1997 perustettu LGBT-oikeuksia Ukrainassa edistävä keskus Nash Svit teetti vuonna 2016 kansalaiskyselyn ihmisten asenteista homoseksuaalisuutta kohtaan. Alle 5% suhtautui enemmän tai vähemmän positiivisesti, 60% tai enemmän yksiselitteisen negatiivisesti, 5% ei osannut päättää ja 30% vastasi “ei kiinnosta”. 

Väkivaltarikosten määrä seksuaalivähemmistöjen edustajia kohtaan on ollut merkittävää 2010-luvulla. Nationalistiset ja homofobiset ryhmittymät ovat esimerkiksi kutsuneet uhreja feikkeihin kokouksiin, pahoinpidelleet heidät henkisesti sekä fyysisesti ja julkaisseet nöyryyttäviä videoita heistä internetiin. Poliisi on usein katsonut läpi sormien LGBT-ihmisiin kohdistuvia rikossyytteitä. Uhrit ovat usein välttäneet ilmoitusten tekoa rikoksista poliisille peläten kohtaavansa sen seurauksena enemmän ongelmia kuin suojelua. Oma ongelmansa ovat LGBT-ihmisten oikeudet vuodesta 2014 miehitetyillä Krimin ja Itä-Ukrainan alueilla. Sukupuolivähemmistöjen edustajat ovat paenneet alueilta, kun venäläinen lainsäädäntö on otettu alueilla käyttöön Venäjän hitaasti mutta varmasti venäläistäessään alueita. Marraskuussa 2022 Nash Svit julkaisi raportin, jossa he kertoivat vähintään kymmenestä tapauksesta, jossa Venäjän miehityksen alla asuvia LGBT-yhteisöön kuuluvia ihmisiä oli raiskattu, vangittu, pahoinpidelty, ryöstetty tai yritetty murhata. 

Venäjän aloittama hyökkäyssota viime vuonna on tuonut LGBT-oikeudet toisenlaiseen valoon. Sukupuolivähemmistöjä edustavien haavoittuneiden tai kuolleiden ukrainalaisten sotilaiden kumppanit eivät omaa samoja oikeuksia kuin naimisissa olevat heteropariskuntien osapuolet. Sairaalakäynnit, menehtyneen tunnistaminen tai omaisuuden lunastaminen ovat mahdottomuuksia LGBT-pareille. Tämän vuoden maaliskuussa oikeustilanne notkahti hieman eteenpäin, kun ukrainalainen lainsäätäjä Inna Sovtsun esitteli parlamentille lain, joka tunnustaisi samansukupuolisten parisuhteen ja antaisi LGBT-parien liitoille samat oikeudet kuin heterosukupuolisilla pareilla jo on. Sovtsunin mukaan hänen lakiehdotuksensa läpimeno olisi kestänyt kauemmin ilman sotaa. Kesällä 2022 kansalaisaloite avioliiton tasa-arvoisuudesta sai yli 28 000 allekirjoitusta ja eteni presidentti Zelenskyn käsittelyyn. Hän puolsi, mutta Ukrainan perustuslain linjaus avioliitosta naisen ja miehen välisenä liittona ei voi käydä muutosprosessia läpi sota-aikana. Joulukuussa maassa kuitenkin meni läpi laki median seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan vihapuheen tuomittavuudesta. Sovtsun uskoo, että Venäjän presidentti Putinin vihamielinen suhtautuminen sukupuolivähemmistöihin ja Venäjän huono ihmisoikeustilanne ovat edesauttaneet Ukrainan sisäistä solidaarisuutta vähemmistöä kohtaan. “Ihmiset, jotka ovat yleensä olleet ystävällisiä Venäjää kohtaan… sanovat nyt, että “jos Venäjä vihaa homoja, niin me rakastetaan niitä””, hän kertoo. 

Jo helmikuussa 2014 Maidanin mielenosoitusten yhteydessä Venäjän valtiollinen media pyrki häpäisemään mielenosoittajien vaateen lähentymisestä Euroopan Unionin kanssa levittämällä homofobista viestintää. Venäjän suurimassa sanomalehdessä väitettiin mielenosoituksen olevan järjestetty “nationalistien, antisemitistien, uusnatsien ja homoseksuaalien” toimesta. Media yleisestikin käytti mielenosoituksesta nimeä “Homomaidan”.

Ukrainan LGBT-yhteisö on viimeisen vuoden aikana osoittanut ennennäkemätöntä resilienssiä ja kasvanut entistä vahvemmaksi. Merkittävä määrä sotilaita on tullut kaapista ja käyttänyt siinä LGBTIQ Military:a, LGBT-sotilaiden oikeuksia edistävää organisaatiota, alustanaan. Toukokuussa 2022 Nash Svit ja Kyiv International Institute of Sociology teetti tutkimuksen, jonka mukaan 64% ukrainalaisista puolsi sukupuolivähemmistöjen edustajien yhtäläisten oikeuksien puolesta. Merkittävää on myös se, että puolet negatiivisen suhtautumisen omaavista sanoi kannattavansa yhtäläisiä oikeuksia. Vuoden 2016 kyselystä negatiivisen asenteen omaavien määrä on siis pudonnut 60%:sta 38%:aan. 

Sodan runtelema Ukraina jatkaa taisteluaan itsenäisyytensä ja olemassaolonsa puolesta. Kun jokainen kansalainen on mukana, ei ole väliä mistä taustasta hän tulee tai mikä on hänen sukupuoli-identiteettinsä. Venäjä edustaa vanhoillisuuden ja menneisyyden myrskypilveä, jonka varjoon ei haluta jäädä. Siksi tämän vyöryvän myrskypilven hopeareunuksena voidaan nähdä alhaalta ylös tapahtuva yhteiskunnallinen murros, jonka keskiössä ovat yhteisöt ja ihmiset, eikä instituutiot ja poliittiset elimet. Sotiva Ukraina on myös solidaari Ukraina. Siksi uskallan toivoa parempaa huomista, myös LGBT-yhteisölle Ukrainassa.

Niinpä toivotankin kaikille, 

Hyvää pridea!

— Valeria

Pride on ilon juhlaa. Pridena, jos joskus, saa jok’ikinen olla prikulleen sellainen kuin on, anteeksi pyytelemättä. Pridekuukausi osuu aikaan, jolloin on jo valoisaa ja luonto elää lähes aggressiivisen värikkäästi, mutta yö jatkaa silti lyhenemistään. Pridekuukausi huipentuu Pride-juhlaan, joka on kiistämättä vuoden värikkäin ja moninaisin tapahtuma: huipentava karnevaali, joka valtaa Helsingin ohella lukemattomat muut kaupungit ja paikkakunnat ympäri maailman. Ei ole toista Priden veroista. Pride on vapautta, pride on uskaliasta, mutta pride on ennen kaikkea ylpeyttä siitä, millainen kukin on. Samalla Pride on myös YK:n inklusiivisten arvojen tiivistymä, ja Pride on myös tärkeä juhla Suomen YK-liitännäisille järjestöille.

Ikävä kyllä Prideenkin sisältyy sana “mutta”. Kaiken Prideen kuuluvan ilon ja ylpeyden keskellä on toisinaan vaikea olla ajattelematta myös Priden historiaa ja syitä sille, miksi Prideä juhlitaan. Yksi Priden juhlimiselle on, että sitä juhlitaan ihan vain koska voidaan. Aina ei ole voitu, eikä lukuisissa maissa Prideä voida vieläkään juhlia ilman pelkoa vainoista. Itselleni eniten harmautta väriloiston keskelle aiheuttaa kuitenkin se, että sielläkin missä kaikenlaisten vähemmistöjen oikeudet ovat tähän mennessä edenneet positiivisempaan suuntaan, ei voida enää puhua pelkästä edistyksestä. Moni on varmasti lukenut Yhdysvaltain oikeudellisesta ja poliittisesta tilanteesta, jossa etenkin eteläisten osavaltioiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia on ruvettu kaventamaan. Vuoden 2024 Yhdysvaltojen presidentinvaaleilla tulee olemaan HLBTQIA+ -ihmisille valtava merkitys.

Täysin vakaalla maaperällä ei olla edes koto-Suomessa. Lähiaikoina mieleen on jäänyt Iltalehdessä 20.4. ilmestynyt Sanna Ukkolan drag-kolumni. Otsikko kertonee jo itsessään runsaasti: “Drag tuhoaa lapset ja palvelee pedofiileja – hävetkää aikuiset!”. Kolumninsa Ukkola aloittaa kauhistelemalla ajatusta drag-artistista lukemassa satuja kirjastossa lapsille. Ukkola syyttää dragia lasten pilaamisesta ja seksualisoimisesta, ja siteeraa kolumnissaan myös erästä samaa mieltä olevaa yhdysvaltalaista drag-artistia. 

On hyvin mahdollista, että Ukkola kirjoitti kolumninsa aidosta huolesta lasten hyvinvoinnista ja täysin vilpittömin aikein. On myös mahdollista ajatella, että drag -artistien kritisoimisessa, esimerkiksi lapsille satujen lukemisesta olisi vain yksittäistapauksesta kyse, ja että sukupuolella ja seksuaalisuudella laajemminkin näkyvästi leikittelevä drag saa jäädä tulevaisuudessa rauhaan. 

Kolumniin perehtyessä kuitenkin väistämättä tajuntaan iski muutamia asioita: esimerkiksi se, että kolumnin keskiöön nostettu Drag Kids on yhdysvaltalainen dokumentti, ja Yhdysvalloissa dragia niin ikään syytetään tietyissä osissa maata juuri sukupuolisiveettömästä käytöksestä. Dragista on siellä tehty perisynti, jota puolustava maalataan pedofiiliksi. Yhdysvaltalainen on myös se drag-artisti, jota Ukkola siteeraa “oikeamielisenä” drag-artistina. Kyseinen puheenvuoro on otettu TheDC Shorts -youtubekanavalta, jonka on perustanut yhdysvaltalainen uuskonservatisti ja osaltaan valtamedia Fox Newsin radikalisoinut Tucker Carlson. Niin ikään Ukkolan kolumnin kommenttiosio on kuin suoraan DC Shortsin kaikukuplamaisesta kommenttiosiosta; kolumniin liittyneen Twitter-mylläkän tarkemman tarkastelun estää oman itsesuojeluvaistoni olemassaolo.

Kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi yksi kolumni ja sen jälkimainingit. Toivon todella, että Ukkolan persoonallinen tyyli ei johda kärjistyvään, yleistyvään kritiikkiin vähemmistöjen oikeuksista ja mahdollisuudesta ilmaista itseään. Emme halua alkujaan yhdysvaltalaisen, yhteiskuntaa jakavan kulttuurisodan elementtejä kotimaahamme. Ukkolan kolumni synnytti myös vastareaktioita, jotka ilmaisivat huolensa juurikin kulttuurisodan piirteistä Ukkolan ja tämän kanssa samaa mieltä olevien retoriikassa. On kovin vaikeaa olla huolestumatta.

Pride-kuukaudessa ja Pride-päivässä on valtavasti aihetta iloon ja juhlaan, eikä tuota iloa ole suotta syytä synkistyttää. Kun aika Pride-kuukauden jälkeen kuitenkin taas koittaa, on syytä pitää mielessä kuinka valtavasti Priden eteen on taisteltu. Vähemmistöjen oikeudet ovat kaikkien oikeuksia, ja niiden eteen on taisteltava yhä edelleen. Periksi ei saa antaa vähääkään, vaikka samalla on kuitenkin kunnioitettava myös omista mielipiteistä eroavia kantoja. Jossain, joskus on kuitenkin vedettävä raja. Siis toivotankin: 

Hyvää pridea, toverit.

Erityisesti nuorten mielenterveyden ongelmien lisääntyminen on noussut otsikoihin lukemattomia kertoja  ja siitä on huolestuneita niin poliittiset päättäjät, terveydenhuollon ammattilaiset ja nuoret itse.  Mielenterveyshäiriöt ovat valitettavan yleisiä – noin viidesosa aikuisväestöstä kärsii niistä joka vuosi. Käytännössä jokaisella meistä on lähipiirissään joku, joka voi huonosti. 

Mielenterveysongelmat ovat  suuri haaste yhteiskunnalle, eikä vähiten taloudellisesti: OECD:n mukaan ne maksavat Suomelle jopa 11  miljardia euroa. Vaikka taloudelliset menetykset ovat merkittäviä, mielenterveysongelmien aiheuttamaa  kärsimystä, pahoinvointia ja huolta ei voida mitata rahassa.

Mielenterveyden haasteet eivät ole kuitenkaan pelkästään Suomen ongelma, vaan mielenterveysongelmat ovat kasvussa myös globaalisti. Vaikka mielenterveysongelmista puhutaan entistä avoimemmin, monissa maissa niistä kärsivät kohtaavat syrjintää, joka liittyy mielenterveysongelmien stigmatisointiin. 

Mielenterveyspalveluiden tila sekä sekä Suomessa että muualla herättää huolta. Palvelujen tarve on globaalisti kasvanut, mutta monessa maassa, mukaan lukien Suomessa psykiatrisia osastopaikkoja ja avohoidon palveluita on samanaikaisesti vähennetty. Kun apua ei saada ajoissa, ongelmat voivat  pahentua ja mielenterveysongelmista toipuminen kestää pidempään. Pahimmillaan ongelmien hoitamatta jättäminen voi johtaa itsemurhiin, ja jokainen itsemurha on liikaa. 

Tarvitaan  panostuksia sekä osastohoitoon että avohoitoon, ja myös ennaltaehkäisevään työhön. Vaikka palvelujen järjestäminen ja lisääminen on kallista, mielenterveyden haasteisiin puuttuminen on myös taloudellisesti hyödyllistä, puhumattakaan ihmisten elämänlaadun paranemisesta. Mielenterveyden palvelut ovat väärä säästökohde.

On kuitenkin ongelmallista, että mielenterveydestä käytävä keskustelu keskittyy usein vain mielenterveysongelmiin ja sairauteen. Yhtä tärkeää on mielestäni puhua myös mielen terveydestä osana yksilöiden ja yhteisöjen kokonaisterveyttä.

Lääketieteellisen hoidon lisäksi on tärkeää  pyrkiä vaikuttamaan mielenterveysongelmien juurisyihin, kuten kuormittaviin opintoihin ja työelämään tai  yksinäisyyteen ja syrjintään. Vaikka lääketieteellinen apu on usein paikallaan, ei lääkäri voi määrätä  mielenterveysongelmista kärsivälle parempaa työpaikkaa, mieleisiä harrastuksia tai ystävää. Palveluihin  panostamisen lisäksi on tärkeää keskustella siitä, miten yhteiskunta voi tukea ihmisiä kohti hyvinvointia ja  vähentää pahoinvointia aiheuttavia tekijöitä. 

Mielenterveysasiat voidaan ottaa huomioon monella yhteiskunnan sektorilla. Esimerkiksi ympäristön tila, koulutus, turvallisuus ja monet muut tekijät vaikuttavat hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Kun Suomi panostaa mielenterveyspalveluiden tilaan, on sen puolesta helppo puhua maailmallakin. Eduskunnassa voidaan siis vaikuttaa monella tavalla mielenterveyden ongelmien ehkäisyyn, ja siksi erityisesti nuorten on  tärkeää äänestä!

Kirjoittaja:

Kristian Keinänen on erityisesti kansainvälisestä politiikasta kiinnostunut valtiotieteiden opiskelija Helsingin yliopistosta.

*Teksti on julkaistu osana Suomen YK-nuorten ja Kansainvälisen politiikan yhdistyksen (FAIA) #ÄäniNuorelle-kampanjaa, joka antaa nuorille kirjoittajille mahdollisuuden tuoda esille omia näkökulmiaan kansainvälisiin asioihin liittyen eduskuntavaalien alla. Blogiteksteissä esitetyt näkemykset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkökulmia.

Vuoden 2023 eduskuntavaalien teemoiksi ovat muodostuneet talous ja turvallisuus. Turvallisuusteema on kuitenkin jäänyt kapeaksi sen käsittäessä vain Suomen ja Euroopan sisäisen turvallisuuden sekä puolustusta koskevat kysymykset.

Eduskuntavaaleissa on tyypillistä kääntyä sisäänpäin tarkastelemaan paikallisia ongelmia. Kansainvälisen yhteisön, rauhan ja ihmisoikeuksien teemat jäävät eduskuntavaaleissa taka-alalle, vaikka aikamme ei ole näistä irrallaan; olemme isolta osin epäonnistuneet rauhan edistämisessä ja säilyttämisessä osana kansainvälistä yhteisöä. 

Keskustelu EU:sta on vähäistä, vaikka eduskuntavaalit ovat ehdottomasti myös EU-vaalit. Euroopan unionia koskevaksi keskusteluksi ei riitä vaalien alla kiistely siitä, tulisiko meidän kuulua EU:hun tai kauhistelu siitä, jos EU-eroa ehdotetaan. Keskustelun tulisi raapaista pintaa syvemmältä.

EU:n perimmäinen tavoite ulkopolitiikassa on varmistaa turvallisuutta, vakautta, demokratian toteutumista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista Euroopassa, Euroopan naapurimaissa sekä muualla maailmassa – erityisesti niillä herkillä alueilla, jotka ovat kriisiytyneet. Ulkopolitiikka kun on muutakin kuin maanpuolustusta: sen tulee olla myös uskottavaa rauhanrakentamista.

Ulkopolitiikan kehityspoliittiset ja kriisinhallintaulottuvuudet

Kehitysyhteistyön todellista toimivuutta on aiheellisesti tarkasteltu ja kritisoitu. Ulkopoliittisen instituutin tekemän tutkimuksen mukaan Suomi sai Afganistanista hyödyllistä sotilaallista ja operatiivista oppia sekä valmiuksia kehittää puolustuskumppanuuksia. Sen sijaan siinä epäonnistuttiin, mitä julkisesti asetettiin tavoitteeksi: Afganistania ei onnistuttu vakauttamaan. 

On myös kiistanalaista, miten kansainvälinen yhteisö onnistui edistämään ihmisoikeusasioita Afganistanissa. Toisaalta tehdyllä työllä luotiin tuolloin työpaikkoja naisille ja koulupaikkoja tytöille, mutta osa tutkijoista on kritisoinut Afganistanissa tehdyn kehitysyhteistyön parantaneen vain näennäisesti naisten ja tyttöjen asemaa.

Haluammeko kuitenkaan asettaa ratkaisuehdotukseksi kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaamista? 

Vaikka katsomme maailmaa nyt realismiteoreettisin silmin emmekä esimerkiksi jakaisi EU:n ulkopoliittisia arvoja, emme kuitenkaan voi irtaantua täysin kansainvälisestä yhteisöstä, tai sen vaikutuksista maamme turvallisuuteen ja sisäpolitiikkaan. 

Jos Afganistanista tulee jälleen terrorijärjestöjen kasvualusta, ei se ole yksin Afganistanin ongelma. Se koskettaa myös Eurooppaa.

Venäjän hyökkäyssodan kauaskantoiset vaikutukset

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan heijastuu myös Euroopan ulkopuolelle. Esimerkiksi Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alue (MENA) on ollut riippuvainen Venäjän ja Ukrainan viljasta, kansainvälinen maksuliikenne on vaikeutunut, sota häiritsee logistiikkaketjuja ja öljyn ja maakaasun hintojen nousu voimistaa inflaatiota. Sodan vaikutukset voivat puhkaista levottomuuksia ja konflikteja entisestään epävakaalla MENA-alueella.

Levottomuudet ja konfliktit MENA-alueella taas vaikuttavat suoraan Eurooppaan väkivaltaisilla ääriliikkeillä, terrorismilla, muuttoliikkeillä ja populistisen politiikan kasvulla.

Venäjän disinformaatiokampanjoilta Afrikassa ei voi sulkea silmiä. Venäjä on kasvattanut nopeasti vaikutusvaltaansa Afrikassa, jonka tarkoitus on häiritä Eurooppaa. Vapaa lehdistö ja sen tukeminen ovat nyt entistä merkittävämmässä roolissa.

Kauhistelusta pintaa syvemmälle ulottuvaan keskusteluun 

Millaista yhteistyötä tarvitsisimme maanpuolustuksen ja kansainvälisen politiikan parissa toimivien tahojen ja asiantuntijoiden välille, jotta operaatiot hauraissa valtioissa eivät olisi ainoastaan Suomen sotilaallisen kyvyn ja osaamisen kasvattamista? 

Kuinka kehitysyhteistyötä ja rauhanvälittämistä voitaisiin kehittää, jotta saavuttaisimme julkisesti asetetut tavoitteemme? 

Kuinka EU:n ulkopolitiikkaa voitaisiin yhtenäistää jäsenvaltioiden välillä ja kuinka strategioita tulisi päivittää, jotta olisimme tehokkaampi kansainvälinen toimija?

Näistä kysymyksistä toivoisin näkeväni keskustelua myös eduskuntavaalien alla.

Kirjoittaja: 

Miira Parhiala (she/her) on laajasti politiikan teemoista kiinnostunut toimittaja sekä valtio-opin ja kansainvälisen politiikan opiskelija Tampereen yliopistosta.

*Teksti on julkaistu osana Suomen YK-nuorten ja Kansainvälisen politiikan yhdistyksen (FAIA) #ÄäniNuorelle-kampanjaa, joka antaa nuorille kirjoittajille mahdollisuuden tuoda esille omia näkökulmiaan kansainvälisiin asioihin liittyen eduskuntavaalien alla. Blogiteksteissä esitetyt näkemykset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkökulmia.

Vuonna 2015 hyväksytty päätöslauselma 2250 oli ensimmäinen YK:n turvallisuusneuvoston nuorisoa, rauhaa ja turvallisuutta koskeva päätöslauselma, jossa tunnustettiin nuorten rooli rauhan ylläpitäjinä ja edistäjinä. Tämän päätöslauselma antoi alkusysäyksen vahvemman nuorisonäkökulman syntymiselle YK:ssa ja mursi aikaisempia käsityksiä nuorista konfliktien aiheuttajina tai uhreina.

Ensimmäisen nuorten rauhantyötä koskevan päätöslauselman jälkeen turvallisuusneuvosto on hyväksynyt vielä kaksi päätöslauselmaa (2419 ja 2535), jotka asettavat valtiot velvollisiksi raportoimaan toimista, joilla ne edistävät nuorten osallistumista rauhanneuvotteluihin, konfliktien ennaltaehkäisyyn ja päätöksentekoon yhteiskunnassa. Lisäksi päätöslauselmat kehottavat valtioita kehittämään omat kansalliset toimintasuunnitelmat, joilla ne vahvistavat nuorten roolia päätöksenteossa. Suomi julkaisi maailman ensimmäisenä maana oman kansallisen toimintaohjelman elokuussa 2021.

Nämä kolme päätöslauselmaa ja niiden sisältämät kehotteet ja suositukset muodostavat Nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan, josta käytetään yleisesti englanninkielistä lyhennettä YPS (Youth, Peace and Security).

Dohan virtuaalinen konferenssi ‒ nuoret esillä ja äänessä

Valtioiden sitoutumista Nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan edistämiseen on käsitelty kansainvälisissä konferensseissa kahdesti. Tammikuussa 2022 järjestetty kansainvälinen Dohan virtuaalinen konferenssi oli sarjassa toinen ja se oli jatkoa Suomessa vuonna 2019 järjestetylle maailman ensimmäiselle YPS-konferenssille, joka kokosi Helsinkiin kymmeniä nuoria rauhantoimijoita ympäri maailman. Virtuaalista konferenssia isännöi Qatar ja siihen osallistui noin 160 nuorta 74 maasta.

Suomen 2250-verkoston edustajia osallistui Dohan konferenssiin yhdessä ulkoministeriön ja Suomen YK-edustuston kanssa. Vaikka kaksipäiväiseen konferenssiin osallistui paljon valtioiden johtoa sitoumusten antajien roolissa, nuoret olivat esillä ja äänessä istunnoissa. Nuorisojohtoisuus näkyi selkeästi, sillä nuoret olivat paneelien vetäjinä sekä antoivat asiantuntijalausuntoja. Osallistujien joukossa oli vahva LGBT+ ja alkuperäiskansojen näkyvyys, mikä sai erityistä kiitosta, sillä kaikissa maissa näkyvyyden ja äänen antaminen näille ryhmille ei ole itsestään selvää.

Keskusteluissa nuoret antoivat monia esimerkkejä rauhantoimista eri puolilta maailmaa. Esimerkiksi Kolumbian edustajat antoivat esimerkkejä nuorten toiminnasta maassa, joka ei suoranaisesti ole konfliktimaa, mutta jonka sovittelu- ja rauhanprosessi on hauras. Puheenvuoroissa nousi esille myös, että tulevaisuudessa tarvitaan alustoja dialogin parantamiseksi. Nuoret puhuivat paljon siitä, kuinka he tarvitsevat poliittista tilaa niin rauhanrakentamiseen kuin osallisuuden laajempaan lisäämiseen YPS-agendan mukaisesti. Erityisesti sosiaalinen media on ollut tärkeä alusta nuorille rauhanaktiiveille, vaikka yhdenvertainen pääsy alustoille ei aina toteudu puutteellisten verkkoyhteyksien ja teknologian sekä sananvapauden rajoitteiden takia. Lisäksi verkossa tapahtuva vihapuhe kaventaa nuorten digitaalista tasa-arvoa ja poliittista tilaa. Tähän kuitenkin enenevissä määrin puututaan myös YPS-agendan puitteissa.

Konferenssissa puhuttiin paljon myös nuorten ja valtioiden hallinnon välisestä luottamuksesta, jonka luominen on edellytys YPS-agendan toimeenpanolle. Keskustelua käytiin erilaisista keinoista, joilla luottamusta voi vahvistaa nuorten ja hallitusten välillä erityisesti maissa, joissa vallitsee suuri luottamuspula.

Konferenssin tavoitteet ja saavutukset

Virtuaalisella Dohan konferenssilla oli YPS-agendan edistämiseksi kaksi tavoitetta:

1. Taata YK:n jäsenvaltioiden kansallinen sitoutuminen Nuoret, rauha ja turvallisuus -toimien edistämiseksi maatasolla ja
2. vahvistaa poliittista tahtotilaa ja sitoutumista nuorten osallistamiseksi rauhanneuvotteluissa, konfliktien ennaltaehkäisyssä ja päätöksenteossa.

Ensimmäisen tavoitteen edistämiseksi konferenssissa esiteltiin kaksi merkittävää julkaisua, jotka tarjoavat valtioille työkaluja ja toimintamalleja nuoriso-osallistumisen vahvistamiseen rauhantyön eri vaiheissa kaikilla päätöksenteon tasoilla. Päättäjille ja viranomaisille suunnattu ohjekirja sisältää esimerkkejä erilaisista nuorten kuulemisten tavoista ja nuorten tekemistä aloitteista sekä virallisessa sekä epävirallisessa rauhantyössä. Myös Suomen nuorisojärjestöistä koostuva 2250-verkosto osallistui ohjekirjan valmistelutyöhön.

Toisena julkaisuna esiteltiin viisivuotinen strategia (2022-2026), jonka sisältää suunnitelman siitä, kuinka nuorten osallisuutta rauhantyössä vahvistetaan vaiheittain. Strategiassa esitetään muun muassa, että nuorten osallistumisesta tulisi tehdä säännöllistä tutkimusta, nuorisolautakuntia tulisi perustaa poliittisen päätöksenteon tueksi, ja nuorten osallistuminen tulisi valtavirtaistaa pitkällä tähtäimellä. Toisen tavoitteen, poliittisen tahtotilan saavuttamiseksi valtioita kannustettiin antamaan sitoumuksia nuorten osallisuuden lisäämiseksi rauhan ja turvallisuuden toimissa. Konferenssissa Suomi sitoutui edistämään Nuoret, rauha ja turvallisuus -agendaa 11 kohdan sitoumuksen kautta.

Suomi tukee globaalisti Nuoret, rauha ja turvallisuus -agendaa

1. toteuttamalla omaa kunnianhimoista kansallista YPS-toimintaohjelmaa,
    
2. ottamalla nuorten edustajat valtuuskuntiin mukaan,
    
3. tukemalla 2250-päätöslauselman täytäntöönpanoa,
    
4. tukemalla YK:n pääsihteerin rauhanrakentamisen rahaston, PBF:n työtä,
    
5. tukemalla nuorisoa ja kansalaisjärjestöjä rauhantyössä,
    
6. edistämällä nuorten naisten voimaantumista,
    
7. jakamalla kansallisen toimintasuunnitelman laatimisesta ja täytäntöönpanosta saatuja parhaita käytäntöjä ja kokemuksia,
    
8. edistämällä YPS-agendaa EU:ssa AU:n ja EU:n yhteistyön kautta sekä kahdenvälisesti Afrikan maiden kanssa,
    
9. tehostamalla tukea nuorille rauhanrakentajille ja -välittäjille,
    
10. puoltamalla viisivuotisstrategian toteuttamista, sekä
     
11. edistämällä sukupolvien välistä vuoropuhelua.

Lisäksi Suomen ensimmäinen nuoriso-, rauha- ja turvallisuuslähettiläs edistää YPS-agendaa kansallisesti ja kansainvälisesti.

Nuorten osallistuminen Suomen  kansallisessa YPS-toimintaohjelmassa

Nuoret ja nuorisoalan toimijat ovat olleet tiiviisti mukana Suomen kansallisessa toimintaohjelman valmistelussa. Kun Suomi ilmoitti vuonna 2018 alkavansa valmistella toimintaohjelmaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2250 Nuoret, rauha ja turvallisuus toimeenpanemiseksi, aloitettiin valmistelu laajalla nuorten konsultoinnilla. Lähes 20 nuorisoalan toimijaa kartoitti yli 300 nuoren ajatuksia rauhasta ja turvallisuudesta ympäri Suomen. Sen lisäksi ulkoministeriö sekä nuorisoalan toimijoista koostuva Suomen 2250-verkosto järjestivät nuorille virtuaalisia työpajoja, joissa jokaisessa käsiteltiin yhtä päätöslauselman viidestä teemasta. Nuoret asiantuntijat johtivat konsultaatioita ja työpajoja, millä varmistettiin, että nuoret ovat päätöksenteon ytimessä. Vuonna 2022 alkavassa toimeenpano-, seuranta- ja raportointivaiheessa nuoret ja nuorisotoimijat ovat myös keskeisesti mukana.

Toiveita tulevaisuudelle

Suomen 2250-verkoston ja siinä mukana olevien järjestöjen toiveena on, että Suomessa jatketaan vahvasti YPS-agendan edistämistä, ja että koko valtionhallinto huomioi sen konkreettisesti. Rauhantyö ei kuulu vain ulkoministeriölle. On tärkeää, että niin hallinto kuin esimerkiksi opetusala, nuorisoala, turvallisuusala sekä poliittiset toimijat tarjoavat tukeaan ja asiantuntijuuttaan YPS-agendan edistämiseksi myös muualla maailmassa. Dohan virtuaalisessa konferenssissa monien maiden edustajat olivat kiinnostuneita Suomen kansallisesta toimeenpanosta ja sen nuoriso-osallistumisesta, ja halusivat oppia siitä. Niin hallinnon kuin kansallisen 2250-verkoston on kuitenkin myös hyvä muistaa, että kansallisen toimintaohjelmamme toimeenpano on vasta alussa, ja siksi meidän tulee edelleen oppia muilta mailta siitä, millaisia ratkaisuja heillä on Nuoret, rauha ja turvallisuus -teeman edistämisessä.

Suomen antama sitoumus YPS-agendan edistämiselle on kattava ja kunnianhimoinen. Se antaa Suomen kansainväliselle yhteistyölle vahvan nuorisoulottuvuuden, mikä tukee YK:n pääsihteerin Our Common Agenda -raportin suosituksia: nuorten merkityksellistä osallistumista yhteisen, kestävän ja rauhanomaisen maailman rakentamisessa on vahvistettava ja nuoret otettava yhteistyökumppaneiksi kaukonäköisesti. Suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja erityisesti kansalaisjärjestöjen YPS-verkoston toive onkin, että Suomi pitää YPS-agendaa esillä ihmisoikeusneuvostokaudella, EU-politiikassa, YK-areenoilla sekä omissa kahdenvälisissä suhteissaan sekä kehitys- että rauhantyössä kansainvälisesti.

Heidi Saarinen (Suomen YK-liitto)

Nanna Hallikainen (Suomen YK-nuoret ja Suomen YK-liitto)

Osana SDG 5-sosiaalisen median kampanjaa, tämä blogikirjoitus kiinnittää huomion vallitsevaan eriarvoisuuteen ja haasteisiin, joita naisyrittäjät kohtaavat. Naisten aliedustus joillakin talouden sektoreilla (esim. tekniikka, STEM, yrittäjyys) ja yliedustus muilla aloilla (esim. terveys, koulutus ja sosiaalipalvelut) aiheuttavat sukupuolten välisen kuilun, jolloin taloudellinen potentiaali jää hyödyntämättä. Sukupuolten välisen kuilun tarkastelu yritysmaailmassa paljastaa syvälle juurtuneet ennakkoasenteet ja sukupuolinormit, jotka muokkaavat työmarkkinoita.

Mitä haasteita naiset kohtaavat?

Aiempi tutkimus on tuonut esiin tekijöitä, jotka hidastavat yrittäjäksi pyrkiviä naisia toteuttamasta tavoitteitaan. Koska naisjohtoiset yritykset ja naisyrittäjät ovat aliedustettuina, kaivattuja verkostoitumismahdollisuuksia on yleensä naisille vähän, mikä puolestaan rajoittaa tiedon, ulkoisten taloudellisten resurssien ja rahoituksen saatavuutta. Teknologiateollisuus on esimerkki nopeasti kasvavasta alasta, jossa naiset ovat huomattavasti aliedustettuina ja naisilla on vähän verkostoitumismahdollisuuksia. Vuonna 2020 vain 9 % Euroopan teknologiateollisuuden investoinneista myönnettiin tiimeille, joissa oli vähintään yksi naispuolinen perustaja.

Covid-19 sukupuolivaikutukset ovat paljastaneet myös kotitöiden epätasaisen jakautumisen taustalla olevat sosiaaliset normit, jotka haittaavat naisten yrittäjyyden toteutettavuutta kodin ulkopuolella.

Johtajuus ja menestys yritysmaailmassa kuvataan usein maskuliinisten piirteiden kautta. Menestyneen yrittäjän narratiivi keskittyy maskuliinisiin piirteisiin, kunnianhimoon, aggressiivisuuteen, riskinottamiseen ja syntyperäiseen johtajuuteen, vastakkaisena sosiaalisten normien kautta naisille tavanomaisille taipumuksille huolenpitoon ja yhteistyölle. Itse asiassa vastauksena kysymykseen ”Onko sinulla tietoja ja taitoja yrityksen perustamiseen”, 32 % naisista vastasi ”kyllä” verrattuna miesten 42 %:iin.

Naisten kokema huijarisyndrooma estää heitä ottamasta ensimmäisiä riskejä, jotka ovat merkittävässä roolissa yrityksen perustamisen, kasvavan kunnianhimon ja nykyisessä järjestelmässä menestymisen kannalta. Omien kykyjensä ja kunnianhimon vähättelyn seurauksena naisten kyvyt jäävät usein tunnistamatta, mikä vaikuttaa etenemismahdollisuuksiin sekasukupuolisissa ympäristöissä. On osoitettu, että vain 3 % naisista on perustamisvaiheen yrittäjä (18–64- vuotiaat) ja omistaja uudessa yrityksessä, jonka odotetaan luovan vähintään 19 uutta työpaikkaa seuraavan viiden vuoden aikana. Miesten osuus tästä on 10, 5 %. Tähän tietoon voidaan tuoda lisää ymmärrystä tarkastelemalla eroja epäonnistumisen pelossa, joka on naisilla 10 % suurempi. Sen lisäksi että naiset epäilevät itseään johtuen työmarkkinoiden epätasa-arvosta, naisyrittäjiin kohdistuu ennakkoluuloja pankkien, sijoittajien, potentiaalisten liikekumppaneiden ja jopa perheenjäsenten ja ystävien toimesta.

Miksi meidän tulisi välittää?

Yhdistyneiden kansakuntien mukaan sukupuolten tasa-arvo on merkittävä katalysaattori talouskasvulle ja sosioekonomiselle kehitykselle. Lisäksi naisyrittäjyyden potentiaalin hyödyntäminen on askel kohti monimuotoisempaa taloutta. Yrittäjyyden monimuotoisuudella ja yrittäjien moninaisuudella on mahdollisuus edistää entistä monipuolisempia innovaatioita ja tulevaisuuden ratkaisuja, jotka vastaavat paremmin eri ihmisryhmien tarpeisiin. Kestävämpi ja inklusiivisempi tulevaisuus edellyttää entistä enemmän kestäviä ratkaisuja ja innovatiivista digitaalista kehitystä. Roolimallien ja naisyrittäjyyden lisääntymisellä on myönteinen vaikutus naisten ja tyttöjen nuorempiin sukupolviin.

Teksti: Meredith Chuzel-Marmot & Alma Pyymäki