Kaikuja tulevasta

Pride on ilon juhlaa. Pridena, jos joskus, saa jok’ikinen olla prikulleen sellainen kuin on, anteeksi pyytelemättä. Pridekuukausi osuu aikaan, jolloin on jo valoisaa ja luonto elää lähes aggressiivisen värikkäästi, mutta yö jatkaa silti lyhenemistään. Pridekuukausi huipentuu Pride-juhlaan, joka on kiistämättä vuoden värikkäin ja moninaisin tapahtuma: huipentava karnevaali, joka valtaa Helsingin ohella lukemattomat muut kaupungit ja paikkakunnat ympäri maailman. Ei ole toista Priden veroista. Pride on vapautta, pride on uskaliasta, mutta pride on ennen kaikkea ylpeyttä siitä, millainen kukin on. Samalla Pride on myös YK:n inklusiivisten arvojen tiivistymä, ja Pride on myös tärkeä juhla Suomen YK-liitännäisille järjestöille.

Ikävä kyllä Prideenkin sisältyy sana “mutta”. Kaiken Prideen kuuluvan ilon ja ylpeyden keskellä on toisinaan vaikea olla ajattelematta myös Priden historiaa ja syitä sille, miksi Prideä juhlitaan. Yksi Priden juhlimiselle on, että sitä juhlitaan ihan vain koska voidaan. Aina ei ole voitu, eikä lukuisissa maissa Prideä voida vieläkään juhlia ilman pelkoa vainoista. Itselleni eniten harmautta väriloiston keskelle aiheuttaa kuitenkin se, että sielläkin missä kaikenlaisten vähemmistöjen oikeudet ovat tähän mennessä edenneet positiivisempaan suuntaan, ei voida enää puhua pelkästä edistyksestä. Moni on varmasti lukenut Yhdysvaltain oikeudellisesta ja poliittisesta tilanteesta, jossa etenkin eteläisten osavaltioiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia on ruvettu kaventamaan. Vuoden 2024 Yhdysvaltojen presidentinvaaleilla tulee olemaan HLBTQIA+ -ihmisille valtava merkitys.

Täysin vakaalla maaperällä ei olla edes koto-Suomessa. Lähiaikoina mieleen on jäänyt Iltalehdessä 20.4. ilmestynyt Sanna Ukkolan drag-kolumni. Otsikko kertonee jo itsessään runsaasti: “Drag tuhoaa lapset ja palvelee pedofiileja – hävetkää aikuiset!”. Kolumninsa Ukkola aloittaa kauhistelemalla ajatusta drag-artistista lukemassa satuja kirjastossa lapsille. Ukkola syyttää dragia lasten pilaamisesta ja seksualisoimisesta, ja siteeraa kolumnissaan myös erästä samaa mieltä olevaa yhdysvaltalaista drag-artistia. 

On hyvin mahdollista, että Ukkola kirjoitti kolumninsa aidosta huolesta lasten hyvinvoinnista ja täysin vilpittömin aikein. On myös mahdollista ajatella, että drag -artistien kritisoimisessa, esimerkiksi lapsille satujen lukemisesta olisi vain yksittäistapauksesta kyse, ja että sukupuolella ja seksuaalisuudella laajemminkin näkyvästi leikittelevä drag saa jäädä tulevaisuudessa rauhaan. 

Kolumniin perehtyessä kuitenkin väistämättä tajuntaan iski muutamia asioita: esimerkiksi se, että kolumnin keskiöön nostettu Drag Kids on yhdysvaltalainen dokumentti, ja Yhdysvalloissa dragia niin ikään syytetään tietyissä osissa maata juuri sukupuolisiveettömästä käytöksestä. Dragista on siellä tehty perisynti, jota puolustava maalataan pedofiiliksi. Yhdysvaltalainen on myös se drag-artisti, jota Ukkola siteeraa “oikeamielisenä” drag-artistina. Kyseinen puheenvuoro on otettu TheDC Shorts -youtubekanavalta, jonka on perustanut yhdysvaltalainen uuskonservatisti ja osaltaan valtamedia Fox Newsin radikalisoinut Tucker Carlson. Niin ikään Ukkolan kolumnin kommenttiosio on kuin suoraan DC Shortsin kaikukuplamaisesta kommenttiosiosta; kolumniin liittyneen Twitter-mylläkän tarkemman tarkastelun estää oman itsesuojeluvaistoni olemassaolo.

Kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi yksi kolumni ja sen jälkimainingit. Toivon todella, että Ukkolan persoonallinen tyyli ei johda kärjistyvään, yleistyvään kritiikkiin vähemmistöjen oikeuksista ja mahdollisuudesta ilmaista itseään. Emme halua alkujaan yhdysvaltalaisen, yhteiskuntaa jakavan kulttuurisodan elementtejä kotimaahamme. Ukkolan kolumni synnytti myös vastareaktioita, jotka ilmaisivat huolensa juurikin kulttuurisodan piirteistä Ukkolan ja tämän kanssa samaa mieltä olevien retoriikassa. On kovin vaikeaa olla huolestumatta.

Pride-kuukaudessa ja Pride-päivässä on valtavasti aihetta iloon ja juhlaan, eikä tuota iloa ole suotta syytä synkistyttää. Kun aika Pride-kuukauden jälkeen kuitenkin taas koittaa, on syytä pitää mielessä kuinka valtavasti Priden eteen on taisteltu. Vähemmistöjen oikeudet ovat kaikkien oikeuksia, ja niiden eteen on taisteltava yhä edelleen. Periksi ei saa antaa vähääkään, vaikka samalla on kuitenkin kunnioitettava myös omista mielipiteistä eroavia kantoja. Jossain, joskus on kuitenkin vedettävä raja. Siis toivotankin: 

Hyvää pridea, toverit.