Pohjoismainen yhteistyö antaa syytä ilmastotoivoon

Mene ylös ↑

Pohjoismainen yhteistyö antaa syytä ilmastotoivoon

16.12.2020

Suomen YK-nuorten kestävän kulutuksen koordinaattori Heidi Annalan teksti on osa Pohjoismaat maailmassa – dystopioita ja ratkaisuja -julkaisua, jonka löydät klikkaamalla tästä. 


Suomi, Pohjoismaat ja EU ovat jo kääntämässä selkäänsä juuri lukemallesi dystopialle. Ilmastonmuutoksen määrätietoinen torjunta vaatii massiivisia, rakennetason muutoksia, ja kuin siirtolohkaretta vierittäessä, vaikeinta on voittaa inertia ja päästä liikkeelle. Liikkeellä kuitenkin ollaan jo. 

EU:n vihreän kehityksen ohjelma (kenties paremmin tunnettu englanniksi nimellä “EU Green Deal”), sukupolvet yhdistävä ilmastoliike, lukuisat tutkimushankkeet ja pohjoismaiset yhteistyöprojektit ovat esimerkkejä läpi eurooppalaisten yhteiskuntien kantavasta halusta toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. On todella merkittävää, ettei 2020:a leimannut pysähtyneisyys ole ulottunut ilmastonmuutoksen torjuntaan vaan, muutos kohti vihreämpää tulevaisuutta on kiihtynyt entisestään. Enää se ei pysähdy: kun talouden elvytyspaketista keskellä pandemiaa 20% käytetään vihreämmän talouden luomiseen, jokin on muuttunut pysyvästi.


Uskallan siis luottaa siihen, että unioni säilyttää motivaationsa ilmastotavoitteiden edistämiseen myös suurimman osan tulevista vuosikymmenistä. Olisikin traagista tuhlausta, jollei Green Dealin toimia ajettaisi täyttä höyryä loppuun saakka, sillä EU:n ilmastotavoitteet heijastavat ajankohtaista ilmastotieteen näkemystä tehokkaasta mitigaatiosta kenties paremmin kuin ilmastotoimet missään muualla. 

Tavoitteiden muodostamisessa on selkeästi seurattu IPCC:n skenaarioita, niin ilmakehän (RCP- eli säteilypakoteskenaariot) kuin yhteiskuntienkin muutoksista (SSP- eli jaetut sosioekonomiset polut). Yhdessä näistä skenaarioista voidaan päätellä, millaisilta sosioekonomisilta poluilta on mahdollista saapua alle 1,5 tai 2 asteen lämpenemiseen vuosisadan loppuun mennessä, ja kuinka haastavaa ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen tulevat olemaan. 

Näistä skenaarioista houkuttelevin on SSP1, “Kestävä vihreä kasvu” (kaikissa toistaiseksi julkaistuissa skenaarioissa oletetaan pyrkimys talouskasvuun, mutta osassa BKT:n rinnalla on myös laajempia hyvinvoinnin mittareita). Tässä tulevaisuudessa yhteiskunta siirtyy nopeasti uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkaampiin teknologioihin, ja talouskasvu irtaantuu materiaalien käytöstä. Kasvihuonekaasujen nettopäästöt puolitetaan 2030 mennessä ja ilmastoneutraalius saavutetaan vuoteen 2050 mennessä. Green Deal edistää kaikkia näitä ja monia muita SSP1:n esittämiä muutoksia ilahduttavalla johdonmukaisuudella – aivan kuin Euroopan ilmastostrategia pohjaisi parhaaseen tarjolla olevaan tutkimustietoon! 

Green Dealin voimakkaan teknologiapainotteinen lähestyminen herättää kuitenkin kysymyksen reilusta siirtymästä, ja muun muassa SSP1:n vaatimasta maiden sisäisen ja välisen eriarvoisuuden vähentämisestä. Niin EU:n, pohjoismaiden kuin yksittäisten jäsenvaltioidenkin tulisi siksi Green Dealin leveällä pensselillä maalattuja toimia toteuttaessaan pitää tiukasti mielessään, etteivät vaaditut muutokset ole ainoastaan teknologisia. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden on noustava tärkeysjärjestyksessä kasvihuonekaasujen rinnalle, jos todella haluamme muutoksesta rauhallisen ja kestävän. 


EU:n ympäristö- ja ilmastopolitiikka on jo pitkään edustanut maailman kärkeä, mutta merkittävää ilmastotyötä tehdään myös lähempänä kotia. Pohjoismaisella ilmasto- ja ympäristöyhteistyöllä on pitkät juuret ja vahva kannatus; kun vuonna 2019 Pohjoismaiden ministerineuvosto haastatteli 5000 pohjoismaalaista heidän näkemyksistään ilmastonmuutoksesta, demokratiasta ja pohjoismaisesta yhteistyöstä, suurin osa vastaajista piti ilmastoa ja ympäristöä Pohjoismaiden tärkeimpänä yhteistyöalueena, ylitse jopa arvostetun puolustusyhteistyömme! Kahdeksan kymmenestä piti tärkeänä että Pohjoismaat ovat edelläkävijöitä ilmastonmuutoksen torjunnassa, ja näin onneksi olemmekin. Meillä on ollut yhteisiä ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sopeutumiseen liittyviä projekteja jo useamman vuosikymmenen, antaen meille maailman parhaat eväät ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.

Pohjoismaiden vaikuttavuus ulottuu myös omien rajojemme ulkopuolelle: sekä yksittäiset Pohjoismaat että yhteistyöelimet kuten Nordic Development Fund edistävät omista ratkaisuistaan ammentavaa, paikallisesti sovellettua, adaptaatiota kumppanimaissa ympäri maailmaa. Vaikka suora ratkaisuvienti ei kannakaan kauas, onnistuneiden ratkaisujen jakaminen aikana, jolloin kaikki Pariisin sopimuksen osapuolet etsivät keinoja sitoumustensa täyttämiseen, voi tuottaa maailmanlaajuisesti merkittäviä tuloksia. On kuitenkin hyvä muistaa oppimisen kulkevan molempiin suuntiin. Kuten Green Dealinkin tapauksessa, parhaatkaan ratkaisut eivät vie riittävän pitkälle ilman sitoumusta globaaliin tasa-arvoon ja yhteistyökumppaneiden kunnioitukseen.


Euroopalla on siis hyvät edellytykset pienentää ilmastonmuutoksen osuutta dystopiassa mainittujen muuttoliikkeiden taustalla. Pakolaisuus ja muuttoliikkeet ovat kuitenkin aina useiden osien summia, eikä toisaalta edes onnistunein ilmastopolitiikka voi enää ehkäistä ilmastonmuutosta kokonaan. Siksi EU:n vireillä oleva muuttoliike- ja turvapaikkasopimus (englanniksi Migration Pact) on äärimmäisen tärkeä ehkäistäksemme jatkossa vuosien 2015 ja 2016 kaltaista maahanmuuttopaniikkia ja -riitelyä. Tuolloin Eurooppa epäonnistui pahasti, ja epäonnistuu edelleen niin kuin muun muassa taannoin uutisiin noussut Morian leirin tilanne osoittaa. Niin EU, jäsenvaltiot, kuin niiden kansalaisetkin ovat kuitenkin oppineet viidessä vuodessa paljon. Jäsenvaltioiden poliittisten intressien tasapainottaminen turvapaikanhakijoiden ihmisoikeudet huomioiden on sopimusta esittävälle komissiolle haastava, muttei mahdoton tehtävä. 

Migration Pactin yksityiskohtia ei vielä tunneta, mutta sen tärkeimmät vaikutukset voivat seurata jo yhteisesti hyväksytyn suunnitelman luomasta oikeudenmukaisuuden tunteesta. Vuosien 2015 ja 2016 maahanmuuttopiikin jälkeen toteutetun tutkimuksen mukaan eurooppalaiset ovat sitä avoimempia uusille tulijoille, mitä reilummiksi turvapaikan saamisen säännöt koetaan. Toisaalta myös onnistunut integraatio ja sen mukanaan tuomat positiiviset henkilökohtaiset kohtaamiset voivat hiljalleen muokata eurooppalaisten asenteita maahanmuuttomyönteisemmiksi. Yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa nyt valmistelevilla onkin nyt mahdollisuus ja velvollisuus muokata maaperä sopuisalle, ihmisoikeuksia kunnoittavalle maahanmuuttopolitiikalle suotuisaksi. 


Entä nationalismi? Entä kansallisvaltiota itsenäisenä toimijana korostava oikeistopopulismi? Vaikka näillä aatteilla ja niitä edistävillä puolueilla voikin olla huomattava vaikutus yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan, toisin kuin dystopiassa, ero EU:sta houkuttelee Brexitin kaaoksen myötä yhä harvempaa. Vielä on aikaista sanoa, kuinka kauan Brexitin antama immuniteetti erohaluja vastaan kantaa, mutta ainakin toistaiseksi populistipuolueiden keskittyminen liittovaltiokehityksen vastustamiseen unionin sisältä käsin on lupaava enne sen tulevaisuudelle.

Merkkejä kiinnostuksesta täydelliseen eristykseen on vaikea löytää muualtakaan, erityisesti tänä vuonna kun Euroopan ja Pohjoismaiden välistä vapaata liikkuvuutta on rajoitettu rajusti ensimmäistä kertaa sitten Schengenin sopimuksen solmimisen. Itsestäänselvyytenä pidetyt tiiviin kansainvälisen yhteistyön hyödyt ovat nousseet otsikoihin ja kansalaisten tietoisuuteen ympäri maailman, eivätkä vähiten täällä pohjoisessa. Kovat rajat Pohjoismaiden välillä ovat olleet luonnoton kokemus, ja liikkuvuuden säilyttämiseksi onkin tehty huomattavia, laajalti suosittuja, poikkeuksia.

Rajajärjestelyt ovat kuitenkin vain yksi esimerkki Pohjoismaiden erityislaatuisesta suhteesta. Kenties vielä kuvaavammin, toiset Pohjoismaat ovat säännöllisesti toistuva poikkeus kansainvälisen yhteistyön ja integraation karsimista ajavien tahojen listalla – muunmuassa perussuomalaiset ja sverigedemokrater esittävät EU:sta etääntymisen tai eroamisen vaihtoehdoksi (ja jopa keinoksi) tiiviimpää pohjoismaista yhteistyötä, Yhtäältä yhteistyöhalukkuudesta voi tulkita, että tarve yhteistyöhön globaalien ongelmien ratkaisemiseksi tunnustetaan läpi puoluerajojen, millä voi olla seurauksia yhteistyölle laajemminkin. Toisaalta voi huomata, että kutistetaan kansainvälisen yhteistyön piiriä miten pieneksi tahansa, toiset pohjoismaat mahtuvat aina sen sisään.


En siis usko pohjoismaisen yhteistyön olevan lähivuosikymmeninä uhattuna. Päinvastoin, valtiot lanseeraavat uusia syvempää integraatiota edistäviä hankkeita toisensa jälkeen,, ja kansalaisten kokemus yhteisestä kulttuuripiiristä on voimissaan. Ehkä voisimmekin ilmastonmuutokseen liittyvän tietotaidon lisäksi jakaa myös kokemuksiamme vahvasta alueellisesta yhteistyöstä, ja ammentaa kokemuksistamme kansainvälisen yhteistyön tukemisessa.

Siis yhteenvetona: Niin EU:ssa kuin pohjoismaissakin yhteinen muutos kohti kestävämpää tulevaisuutta on vierähtänyt liikkeelle, ja meillä on hyvä asema yhtäältä torjua ilmastonmuutosta, toisaalta varautua sen seurauksiin. Tieteeseen perustuva ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, jolla on vahva kansan kannatus, on voimakas työkalu tulevaisuuden muovaamiseen. Käytetään sitä vastuullisesti.

Ilmastonmuutos on pakottanut yhteiskuntamme pohtimaan tarkkaan minkä tarjolla olevista tulevaisuuksista valitsemme, punnitsemaan uudenlaisten dystopioiden ja utopioiden välillä. Vaikka pessimistisissä ilmastokeskusteluissa tavataan usein sanoa, ettei ihminen ole viritetty välittämään tulevaisuudesta nykyhetken himojensa kustannuksella, lähihistoria osoittaa ettei se silti ole lainkaan mahdotonta. 

Kun maailman johtavat ilmastotutkijat kertovat nykytoiminnan johtavan suoraan kohti Alviinan esittämää tulevaisuuttakin karmeampaa dystopiaa, maailma kuuntelee, ja muuttaa suuntaa. Eivät kaikki, mutta selvästi ainakin Pariisin sopimuksen allekirjoittaneet osapuolet. EU:n Green Dealia valmistelevat osapuolet. Suomeen maailman kunnianhimoisinta ilmastolakia ajava hallitus ja kaikki me kansalaiset heitä kirittämässä.


Lämmin kiitos Maria Karttuselle ja Mikko Jalolle heidän korvaamattomasta avustaan.

 

Heidi Annala,

Suomen YK-nuorten kestävän kulutuksen koordinaattori